Tietoyhteiskunta ja oppimisympäristöajattelu

Opettamiseen ja oppimiseen liittyvää ajattelua voi pitää kulttuurisidonnaisena ilmiönä. Suomessa on viimeisen sadan vuoden aikana vallinnut toisistaan poikkeavia opettamisen traditioita. Niiden taustalta voi löytää aikakautensa kulttuuriin liittyviä oppimiskäsityksiä. Varsin usein tutkintotavoitteinen oppiminen miellettiin nimenomaan neljän seinän sisällä (luokkahuoneessa) tapahtuvaksi toiminnaksi, jota saattoivat säestää yksilösuorituksina annetut kotitehtävät.

Opetukseen ja oppimiseen liittyviä instituutioita voi lähestyä järjestelminä, jotka ovat osia yhteiskunnassamme toimivien muiden järjestelmien joukossa. Nämä järjestelmät eivät ole toisistaan riippumattomia, vaan kytkeytyvät toinen toistensa toimintaan. Humberto Maturana ja Francisco Varela ovat kehittämässään autopoiesis-teoriassa esittäneet, että kaikki elävät järjestelmät ovat organisatorisesti suljettuja, kehämäisiä, autonomisesti vuorovaikuttavia systeemejä, jotka viittaavat ainoastaan itseensä. Muutokset yhdessä järjestelmän elementissä kytkeytyvät muutoksiin toisissa järjestelmissä. Tässä yhteydessä on puhuttu myös ”perhosefektistä”: pieni muutos jonkin tietyn järjestelmän osassa voi saada lopulta aikaan merkittäviä muutoksia toisissa järjestelmissä. Tästä voi ottaa esimerkin tietotekniikasta. Kukapa osasi vielä 1970-luvun lopulla kuvitella sitä, mikä on mikrotietokoneiden merkitys 2010-luvun opiskelijalle tai opettajalle. Alkujaan ”pienestä” teknisestä innovaatiosta (mikroprosessori) on kasvanut instituutioissamme suunnaton toisiinsa kytkettyjen tietokoneiden verkosto. Tämä tekninen innovaatio on muuttanut yhteiskuntaamme perin pohjin. Se on muuttanut tapaamme ajatella yhteiskuntaamme (tietoyhteiskunta) sekä ajattelun tapaamme oppimisympäristöihin liittyen. Muutoksien vauhti on ollut niin nopeaa, että on edelleen hyvin vaikea kuvitella, miltä tulevaisuus saattaa näyttää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.

Voidaan esittää, että tällä hetkellä vain mielikuvitus on rajana uusien ympäristöjen soveltamisessa opetukseen. Saatamme kuitenkin olla edelleen vanhojen ajattelutapojen vankeina. Tietotekniikan opetuksen käytännöissä voidaan edelleen nojata vanhoihin (hyväksi koettuihin) konsepteihin, jotka saavat vain pienen kuorrutuksen uuden teknologian ansiosta. Vaikka uusien ideoiden kokeilujen ensimmäiset pioneeriajat ovat jääneet jo taakse, edelleen on varsin rajallinen määrä kokemuksia uusien oppimisympäristöjen mahdollisuuksista.

Opetukseen ja oppimiseen on aina liittynyt erilaisia arvoja ja arvostuksia. Toisten ajatusten omaksumisesta ja omien ajatuksien ilmaisemisen kyvykkyydestä on tullut tämän päivän oppimisen valuuttaa. Yhteisöllisyyden ansiot oppimisessa ovat nousseet korkeaan asemaan. Implisiittisenä taustajuonteena oppimisympäristökeskustelusta voi kuitenkin tavoittaa ”selviytymisen” ja ”kilpailun” ajatuksia oppimiseen liitettyinä. Selviytyjät selvittävät medialukutaidon haasteet ja osaavat purjehtia multimediallisen maailman väylillä kareja vältellen. Häviäjien osana saattaa toisinaan olla tilanteen ymmärryksen mukanaan tuoma turhautuminen ja toivottomuus. Yhteiskunnassamme ja yleensäkin maailmassa saattaa tapahtua varsin voimakasta polarisoitumista menestyjien ja menestymättömien välille. Se tullee luomaan yhteiskuntiin myös voimakkaita jännitteitä.

Murrokset oppimisympäristöajattelussa tullevat vaikuttamaan oppijoiden sosiaalistumiseen. Palatakseni edellä esitettyyn autopoiesis-teoriaan voin esittää kysymyksen: Millä tavoin ajattelutapojen muutos oppimisympäristöissä tulee vaikuttamaan oppijoiden sosiaalistumiseen? Entä miten nämä muutokset puolestaan heijastuvat (opetus)instituutioidemme ja yhteiskuntamme kehittymiseen?

Jouko Jousea

aikuiskasvatuksen opiskelija