Second Life- virtuaalimaailmasta ja muista henkilökohtaisista oppimisympäristöistä

Päivi Svärd oli esittelemässä meille henkilökohtaisia oppimisympäristöjä ja keskittyi erityisesti Second Life- virtuaalimaailmaan, joka on 3D-ympäristö, jossa henkilöt toimivat omalla avatar- hahmollaan ja pystyvät kommunikoimaan chat-toiminnolla tai mikrofonin välityksellä. Olimme kaikki hieman epäileviä sen tuottamasta lisäarvosta, mutta vasta luennon loppupuolella aloin todella miettiä kelle tämä sitä toisi. Päivi Svärdin mainitsemat mielenterveyskuntoutujat kuten paniikkihäiriöisille, tämä voi tosiaan olla erinomainen paikka toimia.  Joillekin voi tosiaan olla etu, ettei tarvitse kohdata ihmisiä omilla kasvoillaan, jota emme ehkä tulleet ajatelleeksi. Myös esimerkiksi liikuntarajoitteisille tämä voi tarjota mahdollisuuksia, joita emme myös tulleet pohdinnassamme ajatelleeksi. Kuitenkin kritiikkinä Second Life-virtuaalimaailmalle on sen hieman vanhahtava visuaalinen ilme, johon pitäisi panostaa, koska se palvelee parhaiten juuri stimulaatio-tilanteissa. Second life-virtuaalimaailma on ideana hieno, ja ilmeisen suosittu, sillä sitä käyttää jo noin 14 miljoonaa käyttäjää, joka tosin verrattuna Facebookin miljardia lähentelevään käyttäjämäärään on kovin pieni. Mielestäni Facebookin käyttö oppimisen tukena on erittäin hyvä tapa tuoda oppiminen osaksi joka päivästä toimintaa.. Mielestäni selkeys ja helppokäyttöisyys ovat yksi tällaisten sovellusten elinehto, josta Second Life- maailma ei ainakaan minua vakuuttanut.

AVO- hanke http://tampereenoppimisymparistot.files.wordpress.com/2011/01/avo-hankkeen-raportteja-1_2012.pdf  loi ainakin minulle kuitenkin positiivisen kuvan siitä kuinka paljon Suomessa kehitellään ja panostetaan teknologian ja oppimisen yhdistämiseen. Osaamista Suomesta varmasti virtuaalimaailmojen luomiseen löytyy. Mielestäni nyt pitäisi keskittyä oppimisympäristöissä yksinkertaisiin mutta opettaviin mobiili-sovelluksiin, joissa avaintekijöinä olisi yksinkertaisuus, hyvä grafiikka ja helppo käytettävyys, niihin pystyy helposti yhdistämään myös yhteisöllisyyden, mutta toimivat myös yksin käytettyinä. AVO-hankkeen alainen Mobiilikesäkoulu- hankkeessa HAMK:n opettajat testasivat mobiililaitteiden käyttöä oppimisessa ja vuorovaikutuksessa. Tässä kohteena olivat aikuiset ja opettajat, mutta mielestäni mobiililaitteiden avulla tapahtumisen oppimisen kohderyhmä on laaja, yksinkertaiset sovellukset toimivat aina pienistä lapsista vanhuksiin saakka. En tiedä kuinka paljon tällaisia sovelluksia on jo, mutta ne varmasti tulevat yleistymään lähivuosina, varsinkin kun niihin parhaiten soveltuva kosketusnäyttötekniikka halpenee ja mahdollistaa sen hyödyntämisen monille eri kohderyhmille.

SecondLife- ympäristö vaatii kiinnostuneisuutta ja kärsivällisyyttä sen opetteluun, mutta voi varmasti siihen sisään päästyä olla antoisa oppimisympäristö, varsinkin jonkin tilanteen virtuaalisessa mallintamisessa. Mietinkin että onko Second Lifessä nyt liikaa mahdollisuuksia, ja olisiko se toimivampi keskittyessään johonkin tiettyyn osa-alueeseen? Laitteella näytti olevan suhteellisen paljon teknillisiä ongelmia, jotka voisivat helpottaa keventämällä sen sisältöä yksinkertaistamalla toimintoja. Second Life on varmasti ryhmäyttävämpi oppimisympäristönä kuin esimerkiksi Moodle, mutta Moodlen käyttäminen on kuitenkin yksinkertaisempaa ja ei vaadi teknistä osaamista kovinkaan paljoa, jolloin se on mielestäni tasa-arvoisempi kohtaamispaikka. Mielestäni sellaiselle oppimisalustalle olisi kysyntää, joka hyödyntäisi luontevasti jo olemassa olevia sosiaalisen median sovelluksia kuten Facebookkia ja Google Docsia, mutta olisi kuitenkin erillinen juuri oppimiseen keskittyvä ympäristö.Olemassa olevien sovellusten hyödyntämistä tukee myös se, että ne ovat osa tämän päivän ihmisen luonnollisia oppimisympäristöjä. Millaisia virtuaalisiaoppimisympäristöjä me tällä hetkellä todella tarvimme, ja miltä osin Second Life siihen vastaa?

Emmi Korvenoja