Työ ja oppiminen tietoyhteiskunnassa

Yhteistyöhön ja verkostoitumiseen liitetään niin opiskelun kuin työelämänkin yhteydessä positiivisia konnotaatioita. Opiskelussa yhteisölliset ja yhteistoiminnalliset oppimisen mallit tarjoavat tilaisuuksia vuorovaikutuksen dynamiikan sisäistämiseen. Opiskelijoiden keskinäinen yhteistyö merkitsee myös ihmissuhdeverkostojen syntymistä jo ennen työelämään siirtymistä. Samalla opiskelijat sisäistävät implisiittisesti informaatioyhteiskunnan taustalla olevia rakenteita. Työelämään siirryttäessä toimenkuvamme rajaa sitä, missä määrin meidät voidaan karsinoida tietotyöläisiksi. Työpaikalla koko toimintamme saattaa perustua verkostojen luomiseen ja ylläpitämiseen. Jo tällä hetkellä varsin monen ihmisen työskentely on kiinni tietoverkkojen toiminnasta. Toiminta kaupan kassalla pysähtyy, mikäli verkkoon tulee häiriö.

Internetin ansiosta opiskelijoiden saatavilla on miltei rajattomasti erilaisia tiedonlähteitä. Tiedon lähteiden määrä on kasvanut parin viime vuosikymmen kuluessa niin nopeasti, että olemme tällä hetkellä täysin Googlen ja muiden hakukoneiden toiminnan varassa. Niiden kautta kulkeutuva tieto on meille olemassa. Meillä ei välttämättä ole edes mahdollisuutta muuhun kuin hakukoneiden kautta tapahtuvaan tietojen etsintään. Verkkojen käyttäjiltä edellytetään entistä kriittisempää suhtautumista tavoittamaansa informaatiota kohtaan, sillä julkaisukynnys internetissä on muodostunut matalaksi. Tiedonhaun tai oppimisen yhteydessä määrä ei edelleenkään korvaa laatua. Tämän seikan merkitys on entisestään kasvanut.

Verkot merkitsevät joustavuutta niin tietämyksen hankintaan, oppimiseen kuin verkostoitumiseen liittyen. Samalla verkoissa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa vuorovaikutukseen liittyvä kulttuuri ja käytänteet hakevat edelleen muotoaan. Sosiaalinen media tarjoaa ennen näkemättömiä (ja myös kokeilemattomia) mahdollisuuksia oppimisympäristönä. On jopa esitetty, että ilman internetin käyttömahdollisuutta korkeimpien arvosanojen saavuttaminen ei ole mahdollista.

Lisääntynyt teknisten välineiden määrä saattaa nopeuttaa merkittävästikin yhteiskuntien muuttumista. Viestinnän lisääntyessä ihmisten tietämyksen määrä lisääntyy. Sosiaalisesta mediasta saattaa tulla myös se ympäristö, jonka välityksellä oppijat enenevässä määrin pitävät yllä omaa kompetenssiaan ensimmäisen tutkintonsa jälkeen. Tiedon puoliintumisaika tullee entisestään lyhentymään.

Kaikella on hintansa. Harva verkostoituessaan edelleenkään pysähtyy miettimään sitä, minkä hinnan hän saattaa joutua maksamaan omien ajatuksien ilmaisemisesta. Toisaalta liian moni on edelleen sitä mieltä, ettei tarvitse sosiaaliseen mediaan liittyviä oppimisen mahdollisuuksia. Hyvä kysymys onkin, onko informaatioyhteiskunnassa enää mahdollista pitää kompetenssiaan ajan tasalla ilman (tieto)verkkoja ja verkostoitumista?

Jouko Jousea 
aikuiskasvatuksen opiskelija

Opettajan taidoista nopeasti kehittyvässä tietoyhteiskunnassa

Yhteiskunnan nopea kehitys luo haasteita opettajien tietotaidoille. Oppimisympäristöt muuttuvat, teknologiaa tulee kouluihin ja työelämässä tarvittavat taidot muuttuvat. Opettajan ammatissa ollaan eturintamalla kouluttamassa ja kasvattamassa tulevia tietoyhteiskunnan osaajia. Opettajien tulisi olla jatkuvasti oppimassa uutta, jota voisi tuleville sukupolville välittää.

Jo tuossa edellisessä virkkeessäkin esiintyy kehityksen mukanaan tuomia ristiriitoja. Ennen opettajat ovat olleet auktoriteetti asemassa VÄLITTÄMÄSSÄ TIETOA. Tänä päivänä nähdään enemmän ihanteellisena opettajan roolia mentorina, avustajana, joka ohjaa oppilasta itse löytämään ja rakentamaan tietonsa. Tämä muutos vaatii opettajilta paljon sopeutumista. Ensinnäkin tulisi luopua omasta asiantuntijan roolista ja uskaltaa jakaa vastuuta oppilaille omasta oppimisestaan.

Myös oppimisen muodot ovat muutoksessa. Luokkahuone menettää merkitystään oppimisympäristön ihanteena. Tietoa välittävä opettaja luokan edessä ja passiivisesti vastaanottavat oppilaat malli on vanhakantaista ajattelua. Nykyään arvostetaan oppilaiden omaa aktiivisuutta ja erityisesti yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista oppimista. Jälleen nämä uudet tekemisen muodot vaativat uusia taitoja opettajalta tai sanotaanko oppimisen fasilitaattorilta.

Myös teknologian nopea kehitys luo haasteita opettajien arkeen. Teknologian avulla opiskelua ja opettamista voidaan tehostaa. Mutta näiden uusien vempainten ja sovellusten käyttö vaatii koulutusta opettajilta. Mutta mistä revitään aika ja motivaatio opettajien uuden oppimiselle? Omassa työssäni olen ollut opettajien kanssa tekemisissä ja niin pelottavalta ja ikävältä kuin se kuullostaakin, ei opettajilla ole motivaatiota jatkuvan uuden oppimiseen. Heidän työssään näyttäytyy vakituinen virka, jonka irtisanomiseen tai palkkaan ei vaikuta oman osaamisen kehittäminen. Valitettavan usein kuulee kommentteja: “Saamme syksyllä lukujärjestykset käteen ja niiden mukaan opetetaan ja keväällä annetaan todistukset”. Ei siis nähdä tilaa/tarvetta omalle kehittymiselle.

Opettajankoulutuslaitokset ovat myös hitaita reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin. Kovin vähän on tarjolla Tampereen yliopistossakaan opettajille suunnattuja kursseja teknologisten ratkaisujen hallintaan, vaikka arkityössä opettajat käyttävät päivittäin videotykkejä, älytauluja, sosiaalista mediaa ja yhä lisääntyvässä määrin tabletteja. Näiden ICT-taitojen hallinta on opettajan omasta aktiivisuudesta kiinni.

Yliopisto kohtaa samoja haasteita. Työelämässä tarvitaan yhä enemmän monialaisia tiimityötaitoja. Silti suurin osa suoritettavista kursseista on massaluentoja ja/tai kirjatenttejä, yksinäistä puurtamista siis.

Miten siis saisimme koulutusorganisaatiomme reagoimaan nopeammin yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin?